Blogi on ollut pitkällä jäähyllä. Nyt tekee taas mieli aktivoitua ja aion patistaa myös siskoa.
Eilen iltasella herkuttelimme perheen kesken jääteellä ja makeilla, sisilialaisilla juustopiirailla. Oikein olivat oivia.
Vihreä jäätee
1 l vettä
1 dl ruokosokeria
1 rkl vihreää (maustettua) irtoteetä
Yhden sitruunan mehu
Kiehauta vesi ja sokeri. Nosta levyltä ja lisää irtotee. Jäähdytä huoneenlämpöiseksi. Siivilöi ja lisää sitruunamehu. Jäähdytä kylmäksi.
Ricottajuustopiiraat
(Marja Lindfors: Cucina povera & ruokia Etelä-Italiasta)
Taikina:
4 dl vehnäjauhoja
200 g voita
4 rkl vettä
Päällyste:
1/2 kg ricottajuustoa
100 g sokeria
3 munankeltuaista
1 sitruunan raastettu kuori
50 g vehnäjauhoja
Munankeltuainen voiteluun
Sekoita käsin voi ja jauhot murumaiseksi seokseksi. Lisää vesi ja vaivaa nopeasti tasaiseksi. Anna jähmettyä jääkaapissa sillä aikaa, kun sekoitat täytteen ainekset yhteen.
Kauli taikina muutaman millin paksuiseksi. Ota muotilla levystä noin 10 cm:n kokoisia pyörylöitä ja levitä jokaiselle ruokalusikallinen täytettä. Rypytä reunat sormin ja voitele ne munankeltuaisella. Paista 175 asteessa noin 25 minuuttia.
Siskot sopassa
maanantai 21. heinäkuuta 2014
sunnuntai 6. maaliskuuta 2011
Liu lau laskiaista!
Laskiaispullat syntyivät Maku-lehden reseptillä. Taikinaan tulee mantelimassaa, joka on taikinassa kiva lisä. Se ei maistu erityisesti läpi kuitenkaan. Kermavaahdosta jätin mantelimassan pois. Päälle en pannut raesokeria, vaan koristelin valmiit pullat tomusokerilla. Tein vain puolikkaan taikinan, ja silti lopputuloksena oli kymmenen suhteellisen suurta pullaa.
Ihania olivat cappuccinon kanssa!
Ihania olivat cappuccinon kanssa!
tiistai 21. joulukuuta 2010
Taivaalliset tryffelit
Joulumakeistehdas pyörähti käyntiin tryffelien valmistuksella. Nämä suussasulavat ihanuudet voi maustaa itselle mieluisalla alkoholilla, ja joukkoon kannattaa rohkeasti sekoitella muitakin makua, vaikkapa chilirouhetta tai pähkinöitä. Tämän joulun tryffeleissä maistuu appelsiini ja viski.
Southern Comfort -tryffelit
150 g tummaa suklaata
1 1/4 dl kuohukermaa
1/2 dl tomusokeria
yhden appelsiinin kuori raastettuna
50 g voita
2 rkl Southern Comfortia
Koristeeksi:
kaakaojauhetta, tomusokeria tai pähkinä- tai mantelijauhetta
Pilko suklaa kulhoon. Kiehauta kerma ja tomusokeri, ja sekoita appelsiininkuoriraaste joukkoon. Lisää seos vähitellen suklaaseen sekoittaen. Anna jäähtyä pikku hetki ja lisää voi nokareina. Sekoita tasaiseksi. Mausta alkoholilla. Pane astia viileään ainakin pariksi tunniksi. Muotoile massasta palleroita. Pyöritä pallurat suklaa-, pähkinä tai mantelijauheessa tai tomusokerissa.
Southern Comfort -tryffelit
150 g tummaa suklaata
1 1/4 dl kuohukermaa
1/2 dl tomusokeria
yhden appelsiinin kuori raastettuna
50 g voita
2 rkl Southern Comfortia
Koristeeksi:
kaakaojauhetta, tomusokeria tai pähkinä- tai mantelijauhetta
Pilko suklaa kulhoon. Kiehauta kerma ja tomusokeri, ja sekoita appelsiininkuoriraaste joukkoon. Lisää seos vähitellen suklaaseen sekoittaen. Anna jäähtyä pikku hetki ja lisää voi nokareina. Sekoita tasaiseksi. Mausta alkoholilla. Pane astia viileään ainakin pariksi tunniksi. Muotoile massasta palleroita. Pyöritä pallurat suklaa-, pähkinä tai mantelijauheessa tai tomusokerissa.
perjantai 1. lokakuuta 2010
Perjantai-illallinen kahdelle
Päätin, että tänään syödään hyvin ja hyvää.
Perulainen ceviche
Ohje käskee ostaa neljälle 600 grammaa kalaa. Tein cevichen alkupalaksi kahdelle, ja käytin kalaa vain hieman yli 100 grammaa. Se riitti hyvin. Limejä käytin kolme.
Viikuna-vuohenjuustopitsa ja oliivitahna
(Katja Palmdahl: Makunautintoja kasviksista)Valmista taikina (jossa osa jauhoista on ruista) kahta pientä pitsapohjaa varten.
Pitsataikinan kohotessa valmista oliivitahna.
50 g herkkusieniä
oliiviöljyä
suolaa, valkopippuria
valkosipulinkynsi
50 g mustia oliiveja
1 rkl kapriksia
1 rkl sitruunamehua
Ruskista herkkusieniä oliiviöljyssä. Jäähdytä ja sekoita sauvasekoittimella muiden aineiden kanssa karkeaksi tahnaksi.
Pane uuni kuumenemaan 275 asteeseen ja aseta pelti uuniin kuumenemaan. Kauli pohjat, siirrä ne leivinpapereille ja levitä päälle oliivitahnaa. Asettele päälle muut täytteet:
2 tomaattia (jotka olet lohkonut, suolannut kevyesti ja antanut seistä puolisen tuntia siivilässä. Painele ylimääräistä nestettä pois.)
125 g mozzarellaa siivutettuna
hieman punasipulia ohuina suikaleina
1-2 viikunaa lohkoina
75 g vuohenjuustoa murustettuna
Paista pitsoja uunissa noin 10 minuuttia ja viimeistele seuraavilla:
mustapippuria
kapriksia
hunajaa
oliiviöljyä
rucolaa
Cafe latte -jäädyke
(Maku 6/05)
Kahdelle puolitin aineet. Ihana kahvin ja suklaan maku!
perjantai 18. kesäkuuta 2010
Ime parsaa!
Tämä resepti syntyi jokunen viikko sitten, kun olimme keskustelleet töissä kahvilla parsaherkuista. Eräs työkaverini kertoi pitävänsä parsan kanssa erityisesti balsamicokastikkeesta, ja vesi herahti heti kielelleni. En enää muista, teinkö tätä tuona samana päivänä, mutta hyvin pian kuitenkin.
Ja vielä tekin ehditte, sillä parhain parsakausi kestää huhtikuusta juhannukseen. Nykyään tuoretta parsaa taitaa saada kaupoista ympäri vuoden, mutta kausiruoka on aina kausiruokaa!
Olen vasta tänä vuonna oppinut keittämään parsaa oikein, aikaisemmin keitin sitä ihan liian kauan. Parsan pitäisi jäädä napakaksi, niin että hampailla on vielä vähän tekemistä. Parsa lisätään suollalla maustettuun kiehuvaan veteen. Sopiva keittoaika on noin 5-7 minuuttia, parsan paksuudesta riippuen. Kyspsyyttä voi kokeilla ohutteräisellä veitsellä. Joskus haaveilen parsakattilasta, mutta keittäminen sujuu ihan hyvin laakeassa kasarissa.
Parsaa kahvihuoneen tapaan 2:lle
1 nippu vihreää parsaa
Kastike:
1 rkl Dijon-sinappia
1/2 sitruunan mehu
0,75 dl oliiviöljyä
2 rkl balsamicoa
suolaa myllystä
mustapippuria myllystä
Päälle:
rucolaa
paahdettuja pinjansiemeniä
parmesaanilastuja
Valmista ensi kastike sekoittamalla siihen tulevat ainekset. Kuori parsa kuorimaveitsellä nupusta tyveen ja poista puinen kanta (noin 2 cm). Keitä sitten parsa suolalla maustetussa vedessä ja paahda pinjansiemenet kuivalla pannulla. Asettele parsat lautaselle. Kaada päälle hieman kastiketta. Lisää vielä rucolaa, pinjasiemeniä ja parmesaanilastuja. Pirskottele vielä päälle hieman kastiketta, jos haluat.
tiistai 4. toukokuuta 2010
Munakoisohöystö
Olisipa sellainen laite, joka siirtäisi reseptit tänne blogiin suoraan päästä! Tämän pasta-annoksen valmistin jo maaliskuussa, mutta vasta nyt sen ohje pääsee tänne.
Munakoisohöystöä ja pastaa 2:lle
3 tomaattia kaltattuina ja kuutioituina
oliiviöljyä
1/2 munakoiso suikaleina
1/2 vihreä paprika suikaleina
3 oksaa timjamia (vain lehdet)
1 tl kapriksia
10 kpl kalamataoliiveja
sitruunamehua
2 rkl tomaattipyrettä
suolaa ja pippuria
tilkka vettä
juustotäytteisiä tuoretortellineja
Ruskista munakoisosuikaleet oliiviöljyssä. Lisää tomaatit ja paprikasuikaleet. Lisää loput ainekset ja hauduttele n. 20 min. Lisää vettä tarvittaessa. Muista tarkistaa maku! Tarjoile tuorepastan kanssa.
perjantai 9. huhtikuuta 2010
Iltanaposteltavaa Afrikasta
Tällä ohjeella tehtyjä herkkuja napsittiin meillä ensimmäisen kerran reilut viisi vuotta sitten afrikkalaisen aterian alkuun. Voi että on ihanaa! Määrät voi jokainen päättää omien mieltymysten mukaan. Kehotan kuitenkin olemaan varovainen sitruunan kanssa, ettei sen maku ylitä muita, ja ettei naposteltava ole liian tahmeaa sormin syötäväksi. Valitettavasti en muista mistä ohje on alunperin peräisin.
Mausteisia hedelmiä ja pähkinöitä
oliiviöljyä
pähkinöitä (esim. manteleita, cashewpähkinöitä ja pecanpähkinöitä)
kuivattuja aprikooseja ja taateleita puolitettuna
sitruunan tai limen mehua
tuoretta korianteria silputtuna
tuore punainen chili silputtuna
suolaa ja pippuria
Kuullota pähkinöitä ja hedelmiä öljyssä pannulla, kunnes ne saavat hieman väriä. Poista pannu levyltä ja lisää muut aineet. Sekoita ja tarjoa lämpimänä.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
