tiistai 21. joulukuuta 2010

Taivaalliset tryffelit

Joulumakeistehdas pyörähti käyntiin tryffelien valmistuksella. Nämä suussasulavat ihanuudet voi maustaa itselle mieluisalla alkoholilla, ja joukkoon kannattaa rohkeasti sekoitella muitakin makua, vaikkapa chilirouhetta tai pähkinöitä. Tämän joulun tryffeleissä maistuu appelsiini ja viski.

Southern Comfort -tryffelit

150 g tummaa suklaata
1 1/4 dl kuohukermaa
1/2 dl tomusokeria
yhden appelsiinin kuori raastettuna
50 g voita
2 rkl Southern Comfortia
Koristeeksi:
kaakaojauhetta, tomusokeria tai pähkinä- tai mantelijauhetta

Pilko suklaa kulhoon. Kiehauta kerma ja tomusokeri, ja sekoita appelsiininkuoriraaste joukkoon. Lisää seos vähitellen suklaaseen sekoittaen. Anna jäähtyä pikku hetki ja lisää voi nokareina. Sekoita tasaiseksi. Mausta alkoholilla. Pane astia viileään ainakin pariksi tunniksi. Muotoile massasta palleroita. Pyöritä pallurat suklaa-, pähkinä tai mantelijauheessa tai tomusokerissa.

perjantai 1. lokakuuta 2010

Perjantai-illallinen kahdelle

Päätin, että tänään syödään hyvin ja hyvää.

Perulainen ceviche

Ohje käskee ostaa neljälle 600 grammaa kalaa. Tein cevichen alkupalaksi kahdelle, ja käytin kalaa vain hieman yli 100 grammaa. Se riitti hyvin. Limejä käytin kolme.



Viikuna-vuohenjuustopitsa ja oliivitahna
(Katja Palmdahl: Makunautintoja kasviksista)



Valmista taikina (jossa osa jauhoista on ruista) kahta pientä pitsapohjaa varten.
Pitsataikinan kohotessa valmista oliivitahna.

50 g herkkusieniä
oliiviöljyä
suolaa, valkopippuria
valkosipulinkynsi
50 g mustia oliiveja
1 rkl kapriksia
1 rkl sitruunamehua

Ruskista herkkusieniä oliiviöljyssä. Jäähdytä ja sekoita sauvasekoittimella muiden aineiden kanssa karkeaksi tahnaksi.

Pane uuni kuumenemaan 275 asteeseen ja aseta pelti uuniin kuumenemaan. Kauli pohjat, siirrä ne leivinpapereille ja levitä päälle oliivitahnaa. Asettele päälle muut täytteet:

2 tomaattia (jotka olet lohkonut, suolannut kevyesti ja antanut seistä puolisen tuntia siivilässä. Painele ylimääräistä nestettä pois.)
125 g mozzarellaa siivutettuna
hieman punasipulia ohuina suikaleina
1-2 viikunaa lohkoina
75 g vuohenjuustoa murustettuna

Paista pitsoja uunissa noin 10 minuuttia ja viimeistele seuraavilla:

mustapippuria
kapriksia
hunajaa
oliiviöljyä
rucolaa


Cafe latte -jäädyke
(Maku 6/05)

Kahdelle puolitin aineet. Ihana kahvin ja suklaan maku!




perjantai 18. kesäkuuta 2010

Ime parsaa!



















Tämä resepti syntyi jokunen viikko sitten, kun olimme keskustelleet töissä kahvilla parsaherkuista. Eräs työkaverini kertoi pitävänsä parsan kanssa erityisesti balsamicokastikkeesta, ja vesi herahti heti kielelleni. En enää muista, teinkö tätä tuona samana päivänä, mutta hyvin pian kuitenkin.

Ja vielä tekin ehditte, sillä parhain parsakausi kestää huhtikuusta juhannukseen. Nykyään tuoretta parsaa taitaa saada kaupoista ympäri vuoden, mutta kausiruoka on aina kausiruokaa!

Olen vasta tänä vuonna oppinut keittämään parsaa oikein, aikaisemmin keitin sitä ihan liian kauan. Parsan pitäisi jäädä napakaksi, niin että hampailla on vielä vähän tekemistä. Parsa lisätään suollalla maustettuun kiehuvaan veteen. Sopiva keittoaika on noin 5-7 minuuttia, parsan paksuudesta riippuen. Kyspsyyttä voi kokeilla ohutteräisellä veitsellä. Joskus haaveilen parsakattilasta, mutta keittäminen sujuu ihan hyvin laakeassa kasarissa.

Parsaa kahvihuoneen tapaan 2:lle

1 nippu vihreää parsaa
Kastike:
1 rkl Dijon-sinappia
1/2 sitruunan mehu
0,75 dl oliiviöljyä
2 rkl balsamicoa
suolaa myllystä
mustapippuria myllystä
Päälle:
rucolaa
paahdettuja pinjansiemeniä
parmesaanilastuja

Valmista ensi kastike sekoittamalla siihen tulevat ainekset. Kuori parsa kuorimaveitsellä nupusta tyveen ja poista puinen kanta (noin 2 cm). Keitä sitten parsa suolalla maustetussa vedessä ja paahda pinjansiemenet kuivalla pannulla. Asettele parsat lautaselle. Kaada päälle hieman kastiketta. Lisää vielä rucolaa, pinjasiemeniä ja parmesaanilastuja. Pirskottele vielä päälle hieman kastiketta, jos haluat.

tiistai 4. toukokuuta 2010

Munakoisohöystö


Olisipa sellainen laite, joka siirtäisi reseptit tänne blogiin suoraan päästä! Tämän pasta-annoksen valmistin jo maaliskuussa, mutta vasta nyt sen ohje pääsee tänne.



Munakoisohöystöä ja pastaa 2:lle

3 tomaattia kaltattuina ja kuutioituina
oliiviöljyä
1/2 munakoiso suikaleina
1/2 vihreä paprika suikaleina
3 oksaa timjamia (vain lehdet)
1 tl kapriksia
10 kpl kalamataoliiveja
sitruunamehua
2 rkl tomaattipyrettä
suolaa ja pippuria
tilkka vettä
juustotäytteisiä tuoretortellineja

Ruskista munakoisosuikaleet oliiviöljyssä. Lisää tomaatit ja paprikasuikaleet. Lisää loput ainekset ja hauduttele n. 20 min. Lisää vettä tarvittaessa. Muista tarkistaa maku! Tarjoile tuorepastan kanssa.

perjantai 9. huhtikuuta 2010

Iltanaposteltavaa Afrikasta


Tällä ohjeella tehtyjä herkkuja napsittiin meillä ensimmäisen kerran reilut viisi vuotta sitten afrikkalaisen aterian alkuun. Voi että on ihanaa! Määrät voi jokainen päättää omien mieltymysten mukaan. Kehotan kuitenkin olemaan varovainen sitruunan kanssa, ettei sen maku ylitä muita, ja ettei naposteltava ole liian tahmeaa sormin syötäväksi. Valitettavasti en muista mistä ohje on alunperin peräisin.

Mausteisia hedelmiä ja pähkinöitä

oliiviöljyä
pähkinöitä (esim. manteleita, cashewpähkinöitä ja pecanpähkinöitä)
kuivattuja aprikooseja ja taateleita puolitettuna
sitruunan tai limen mehua
tuoretta korianteria silputtuna
tuore punainen chili silputtuna
suolaa ja pippuria

Kuullota pähkinöitä ja hedelmiä öljyssä pannulla, kunnes ne saavat hieman väriä. Poista pannu levyltä ja lisää muut aineet. Sekoita ja tarjoa lämpimänä.

lauantai 20. maaliskuuta 2010

Makea aloitus päivälle



Arkena en yleensä syö kotona aamupalaa, vaan haukkaan töissä aamukahvin kanssa jotain pientä."Tavallinen" aamupala, esim. leipä, puuro tai murot, ei saa minua kotioloissa syttymään. Mutta vieraisilla tai hotellissa minusta muuntautuu aamiaisihminen. Kiireettöminä aamuina on kotonakin kuitenkin kiva tehdä jotain erikoisempaa aamupalaksi.

Tähän aamiaisleipään käytin sitä, mitä kaapissa sattui olemaan. Siitä tuli kyllä omaan makuuni hieman liian makea, täytyy ensi kerralla laittaa vähemmän hunajaa.

Katin makea aamiaisleipä

paahtoleipäviipale
mangochutneyta
vuohenjuustoa (esim. Justoportti)
mustapippuria
pinjansiemeniä
juoksevaa hunajaa
tuoretta korianteria

Sivele paahtoleivän päälle mangochutneyta. Lisää pari viipaletta vuohenjuustoa, kierros mustapippuria myllystä, vähän pinjansiemeniä ja lorauta päälle juoksevaa hunajaa. Paista 200-asteisessa uunissa n. 5 min. Koristele korianterilla.

lauantai 20. helmikuuta 2010

Intialainen kasvisbuffet

















Rakkauteni intialaiseen kasvisruokaan syttyi, kun muutama työkaverini vei minut joitakin vuosia sitten Tampereen Koskikeskuksen kupeessa sijaitsevaan Star and Moonlight -ravintolaan. Kyseinen paikka ei houkuttele ulkonäöllään, mutta ruoka on erinomaista ja palvelu ensiluokkaista! Pyrin käymään siellä lounaalla kerran viikossa, mutta aina se ei onnistu.


Syksyllä kävin työväenopistossa intialaisen kasvisruuan kurssin, jonka piti Gopal-ravintolan omistaja. Tämän bloggauksen reseptit (9 hlölle) ovat peräisin kyseiseltä kurssilta. Viikko sitten kutsuin vakiolounasseurueeni ja muutaman muun ystävän maistelemaan intialaisia makuja. Ruokajuomana oli vettä ja Singhaa. Lopuksi neutraloimme suut lassilla, sillä yksi illan ohjelmanumeroista oli Viinipeli.

Menu:
Munakoisohässäkkä
Juustopallerot kermakastikkeessa
Kurkumalla ja laakerinlehdillä maustettua basmatiriisiä (lisää mausteet keitinveteen)

Kurkkuraita
Omenachutney
Perunaleipäset

Mangolassi


Munakoisohässäkkä

6 isoa perunaa kuorittuna ja kuutioituna
öljyä
curryjauhetta
suolaa
2 munakoisoa pilkottuna
8 tuoretta chiliä pilkottuna (en ole ihan varma määrästä)
2 rkl tuoretta inkvääriä raastettuna
4 tl jauhettua korianteria
3 tl kurkumaa
4 tomaattia paloiteltuna
1 pss pakasteherneitä
5 dl kermaa
suolaa

Laita perunakuutiot uunipellille. Lisää päälle öljyä, curryjauhetta ja suolaa. Sekoita. Paista perunoita 225-asteisessa uunissa, kunnes ne ovat lähes kypsiä. Uppopaista munakoisot öljyssä.

Paahda mausteet öljyssä. Lisää tomaatit ja hauduta noin 10 minuuttia. Lisää perunat, munakoisot ja herneet. Sekoittele hetki ja lisää sitten kerma. Keitä vielä hetki ja lisää sitten suolaa.

Juustopallerot kermakastikkeessa

2 litraa punaista maitoa
1 litra piimää
3 rkl vehnäjauhoja
1 tuore chilipilkottuna
2 rkl tuoreita korianterinlehtiä
2 tl suolaa
öljyä
12 tomaattia
2 tl kookosraastetta
4 tuoretta chiliä pilkottuna
2 tl jauhettua korianteria
2 tl raastettua inkivääriä
2 tl juustokuminansiemeniä
öljyä
4 prk kermaviiliä
2 rkl korianterinlehtiä
sitruuna

Tee ensin juusto: Keitä 2 litraa maitoa. Kun maito kiehuu, lisää piimä ja sekoita. Voit kääntää levyn pois päältä. Sekoita rauhallisesti, kunnes hera erottuu juustomassasta. Nostele juustomassa reikäkauhalla ohuella kankaalla peitettyyn siivilän. Kokoa kangas kulmista yhteen ja laita juusto tippumaan esim. kuivauskaapin ovesta. Minun juustoni tippui ehkä tunnin.

Vaivaa juustoa, kunnes se on pehmeä ja notkeaa. Lisää jauhot, shilit, korianterinlehdet ja suola. Vaivaa uudelleen. Tee taikinasta pieniä pyöryköitä. Kuumenna öljy kuumaksi. Uppopaista pyöryöitä, kunnes niiden pinta on ruskea ja rapea. Nosta valumaan talouspaperin päälle.

Kalttaa, kuori ja pilko tomaatit. Tee maustesekoitus jauhamalla sekaisin kookosraaste ja mausteet (lukuunottamatta suolaa ja korianterinlehtiä). Paahda mausteseosta öljyssä minuutin ajan. Lisää tomaatit, kermaviili, suola ja korianterinlehdet. Anna kiehua n. 10 min. Sekoita usein. Lisää sitruunamehu. Laita juustopallerot kastikkeeseen n. 10 min ennen tarjoilua.

Kurkkuraita

1 kurkku suikaloituna
4 dl maustamatonta jogurttia
suolaa
1 tl jauhettua juustokuminaa
1/2 tl rouhittua mustapippuria
1/2 tl garam masalaa

Sekoita ainekset keskenään. Anna maustua viileässä.

Omenachutney

kilo omenoita kuorittuna ja paloiteltuna
öljyä
muutaman sentin kokoinen pala inkivääriä raastettuna
2 kanelitankoa
1 tl anista
muutama kuivattu chili rouhittuna
5 kokonaista neilikkaa
1 tl kurkumaa
2 dl sokeria
hiukan vettä

Kuumenna öljyä kattilassa. Lisää ensin inkivääri, chilit, kanelitangot, anis ja neilikat. Paahda hetki ja lisää sitten kurkuma, ja muutaman sekunnin kuluttua omenat. Sekoita ja anna muhia n. 5 min. Lisää vähän vettä ja anna omenoiden kypsyä hieman. Lisää sokeri n. 10 minuutin kuluttua ja anna seoksen kiehua. Sekoita varovasti, etteivät omenat muussaannu. Keitä, kunnes liika neste on haihtunut.

Perunaleipäset

4 dl grahamjauhoja
4 dl hiivaleipäjauhoja
2 tl suolaa
n. 2 dl vettä

Täyte:
8 jauhoista perunaa
2 tl juustokuminaa
4 tl tuoretta raastettua inkivääriä
2 tl cayennepippuria
2 tl kurkumaa
2 sitruunan mehu
2 tl suolaa
kourallinen persiljaa silputtuna
öljyä

Tee ensin taikina. Sekoita jauhot ja suola. Lisää vettä vähitellen sekoittaen. Taikinan tulee olla kiinteää, mutta hieman kosteaa. Anna taikinan levätä ainakin puolisen tuntia.


Keitä kuoritut perunat ja muusaa ne. Tee sitten maustesekoitus pienessä kattilassa: Kuumenna öljy. Lisää juustokumina ja paahda, kunnes se saa hieman väriä ja tunnet mausteen tuoksun. Lisää inkivääri ja paahda hetki. Lisää sitten cayennepippuri ja lopuksi kurkuma. Sekoita mausteseosta muutaman kerran ja kaada se perunoiden päälle. Ripottele päälle suolaa, kaada joukkoon sitruunamehu ja persiljasilppu. Sekoita kunnolla.

Jaa leipätaikina pieniksi paloiksi. Kaulitse paloista yksi kerrallaan pyöreitä, tasaisen paksuja leipiä ja laita keskelle ruokalusikalinen täytettä. Nostele reunat keskelle nyytiksi. Taputtele leipää käsissäsi ja kaulitse se vielä kevyesti tasaiseksi. Paista leipiä kuumassa öljyssä paistinpannulla molemmin puolin niin, että ne saavat hieman väriä.

Mangolassi

6 dl maustamatonta jogurttia
4 dl kylmää vettä
1/2 dl sokeria
ripaus vadelmasokeria
5 prk mangososetta

Sekoita ja anna maustua viileässä hetken aikaa.

torstai 21. tammikuuta 2010

Ruusun aika

Pidän nykyisin paljon jälkiruuista, mutta usein niiden tekeminen on vaivalloista. Mieluiten syön jälkiruokana vanukkaita ja rahkaherkkuja. Nyt pakastimesta löytyi rasia ruusunmarjasosetta, joka piti käyttää pois. Kaupasta tarttui kumppaniksi vaniljarahkaa ja näin syntyi lempeä makupala.


Ruusuherkku 2:lle

1 rasia ruusunmarjasosetta
1 prk vaniljarahkaa (Valio)
(1 tl ruusuvettä)

Anna ruusunmarjasoseen sulaa. Sekoita joukkoon rahka ja ruusuvesi. Kaada annosmaljoihin. Koristele mielesi mukaan - mieluusti tietenkin ruusun terälehdillä. Itse ripottelin pinnalle kookoshiutaleita.

lauantai 2. tammikuuta 2010

Italialaista Tampereella

Kävimme mieheni kanssa muutama päivä sitten testaamassa Tampereen uusimman italialaisravintolan, Ristorante Comon (Hämeenkatu 7). Ravintola oli oikein viihtyisä ja ensivaikutelma antoikin lupauksen erinomaisesta illasta.

Alkuun tilasin Antipasti Italianon (10,20 e), joka sisälsi marinoituja kasviksia, aurinkokuivattuja tomaatteja, tuoretta rucolaa ja paria juustoa (mozzarellaa ja parmesaania). Antipastit olivat erittäin herkullisia, marinoidut kasviksetkaan eivät olleet lilluneet öljyssä liikaa. Annos herätti ruokahalun juuri siten, kuten pitääkin. Mies söi aluksi klassikkoannos Vitello Tonnaton (9,80 e). Minäkin olisin kuulemma voinut sitä vasikkaa syödä, vaikka en punaista lihaa ole vuosiin syönytkään. Enkä vasikkaa muuten koskaan... Annoksen tonnikalakastike oli vähän liian suolaista ja juoksevaa, mutta tonnikalan laatu oli erinomaista. Tässäkin annoksessa oli mukana tuoretta rucolaa, joka täydensi vasikan makua hienosti. Alkuruokien kanssa nautimme lasilliset kuohuviiniä Veneton maakunnasta (Val d'Oca Prosecco, 4, 80 e / 12 cl).

Pääruuaksi olimme kumpikin tilanneet pitsan, mikä valitettavasti osoittautui virhearvioinniksi. Jo tilauksen jälkeen totesin, että esimerkiksi tätä blogia ajatelleen olisi ollut mukavampaa, jos toinen olisi ottanut vaikka pastaa. Minun pitsassani (Pizza Mozzarella 13,60 e) oli buffala mozzarellaa, tuoretta tomaattia, rucolaa ja parmesaania - täytteet, jotka valitsen pitsaani kai liiankin usein. Petyin, koska pitsa oli aika mautonta. Pari kierrosta mustapippurimyllystä pelasti jonkin verran. Mieheni pitsa (Piccante Salame 12.80) oli ollut minuutin tai kaksi liian kauan uunissa ja sisälsi liian vähän juustoa, mutta salami oli herkullista. Pääruuan kanssa nautimme Master of Wine Essi Avellanin suunnittelemalta viinilistalta punaviiniä, sekin Veneton maakunnasta (Tedeschi Valpolicella Classico Superiore). Ensin viini tuntui aika ohkaiselta, mutta ruualle se oli sopivan katkeraa.

Ruoka oli sen verran täyttävää, että emme jaksaneet syödä jälkiruokaa :) Palvelu oli miellyttävää, vaikka tilausten vastaanottamisessa kesti jonkin aikaa. Se on tosin ymmärrettävää, koska ravintola oli melkein täynnä. Mieli tekee mennä uudestaan, koska alkuruuat antoivat odottaa niin paljon.