lauantai 14. marraskuuta 2009

Pastaa, pastaa!

Meillä syödään paljon pastaa. Se on sellainen ruoka, jota on helppo laittaa ilman reseptejä, vaikka paljon tulee kyllä niitäkin käytettyä. Perjantai-illan väsymyksessä ei tehnyt mieli lähteä kauppaan, joten oli pärjättävä sillä mitä kaapissa on. Vaikka pilkkomista olikin suhteellisen paljon, valmistui pasta-ateria kahden hengen voimin nopeasti. Hyvää tuli!


Laiskan illan pasta 2:lle

250 g (täysjyvä)pastaa
sipuli kapeina suikaleina
pala kesäkurpitsaa kapeina suikaleina
paprika silputtuna
muutama herkkusieni ohuina viipaleina
1/2 prk aurinkokuivattuja kirsikkatomaatteja (Pirkka) + öljyä purkista
paprikajauhetta, oreganoa ja kirveliä
suolaa, vastarouhittua mustapippuria
parmesaania

Pane pastavesi kiehumaan. Pilko kasvikset veden kiehumista odotellessa. Lisää pasta kiehuvaan, kevyesti suolattuun veteen. Lorauta suurelle, kuumalle pannulle kirsikkatomaattipurkin lientä ja anna sen kuumentua. Kumoa kasvikset pannulle ja paista niitä kevyesti. Kun pasta on melkein valmista, lisää paprikajauhe ja yrtit kasviksiin. Valuta pasta ja lisää pannulle. Sekoittele ja lisää vielä lopuksi hieman tomaattipurkin lientä, sekä suolaa ja pippuria. Tarjoa parmesaaniraasteen tai -suikaleitten kanssa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti